Nyt pieni kuvaoksennus Barcelonan ekoista kolmesta päivästä. Kuvat on puhelimella otettuja, koska järkkärin otin mukaan vasta neljäntenä päivänä, kun käytiin eläinpuistossa. Edelliseen
Zoo de Barcelona postaukseen oli eksynyt pienoinen virhe.. Nimittäin kirjoitin sinne ensin, että käytiin eläinpuistossa torstaina 18 pvä, mutta päivä olikin perjantai. Korjasin sen sinne kuitenkin :)
Meillä alkoi Barcelona-reissu täältä Oulusta aamuyöllä klo 03:45 kellon piristessä. Lento Oulusta Helsinkiin lähti aamukuudelta ja Helsinki-Barcelona lento lähti vasta 15 jälkeen. Helsinki-Vantaalla meitä odottikin semmoinen 8h odotus. Suunnattiin kuitenkin bussilla Jumboon, jossa kierreltiin muutama tunti. Barcelonassa me oltiin kuuden jälkeen ja voi hirvitys mikä trooppinen ilmasto meidät ottikaan vastaan! Laukkuja odotellessa hiki virtasi jo vuolaasti :D me oltiin eka ajateltu, että säästetään rahaa ja mennään junalla Barcelonan pääasemalle, josta kävellään 1½km hotellille. Väsymyksen, helteen ja hikisen olotilan johdosta me päädyttiinkin nappaamaan taksi. Taksikuski osoittautui melkoiseksi ADHD-tyypiksi. Autossa soi musiikki ja kuski rummutti rattia musiikin tahtiin ja painoi jopa kaasujalkaa musan tahtiin. Toisaalta saatiin myös kattava kertomus nähtävyyksistä. Taksimatka lentokentältä hotellille maksoi vähän yli 16e. Kun taas hotellilta lentokentälle erillä taksilla 23e!
Meijän hotellihuoneen näkymä eka iltana. Hotelli oli kolmen tähden, ihan perussiisti. Kaupungin keskustaan matkaa oli n. 2½km ja me kuljettiinkin paljon metrolla ja taksilla. Taksilla pääsi kätevästi paikasta paikkaan nopeasti eikä hinnatkaan päätä huimannut. Lähimmälle metroasemalle meiltä tais olla matkaa semmoset vähän yli puol kilsaa. Hommattiin kaks kertaa T10-lippu, jolla pääsee liikkumaan metrolla, bussilla yms. 10 kertaa. Lippu ei ole henkilökohtainen, vaan sitä saa käyttää matkakaverikin. Lippu maksoi muistaakseni 9,80e. Metrolla liikkuminen oli mun mielestä helppoa ja Barcelonan metrolinjasto oli helppolukuinen. Mulla oli puhelimeen ladattuna Here Mapsiin Barcelonan kartta, josta näki kätevästi myös metrolinjaston :) suosittelen!
Keskiviikkona suunnattiin shoppailemaan L'illa Diagonaliin, jonne oli matkaa meidän hotellilta n. pari kilometriä. L'illassa oli mm. Primark (ah ♥), Bershka, Stradivarius, Mango, Zara..
Sangriaa eräästä katukahvilasta. Katukahviloita/ravintoloita oli pilvin pimein melkein jokaisen kadun varrella.
Toisen päivän illallista, paellaa! Pakko kyllä myöntää, että itse teen parempaa :D
Kolmantena päivänä suunnattiin jälleen shoppailemaan. Tällä kertaa kohteena oli La Maquinista, jonne meidän hotellilta olikin matkaa jo melkein 10km.
Shoppailupäivän jälkeen käytiin myös ekaa kertaa Barcelonan keskustassa Plaça de Catalunyalla sekä La Ramblalla.
Tässä kuvassa näkyy Arenas de Barcelona -ostoskeskus, joka on aikoinaan ollut härkätaisteluareena. Tämä olis ollut iteasiassa myös melko lähellä meidän hotellia, mutta koskaan ei sisälle asti eksytty.
Kolmannen päivän jälkeen meidän molempien jalkaparat olivat jo aivan puhki! Ja mun jalat keskiviikkoiltana näyttikin tältä
Mun pohkeet paloi oikein mukavasti kolmantena päivänä. Palovammoista ei näkynyt minkäänlaisia merkkejä, kun kävimme hotellilla suihkussa ja vaihtamassa vaatteita. Vasta illalla housujen lahjetta nostaessa huomasin jäljet :D oho! loppuloma menikin legginssit visusti jalassa.