Hei täällä ollaan ihan hyvissä voimissa. En ole kerinnyt sitten ollenkaan bloggailemaan. Toisekseen meillä ei ollut nettiäkään reiluun viikkoon. Uudessa kodissa ollaan asuttu jo parisen viikkoa ja edelleen on remppa kesken. Pikku hiljaa tämä kuitenkin alkaa valmistua! :) Viimeksi kirjoittelin seinien maalauksesta. Sen jälkeen onkin tapahtunut paljon!
Lattialämmitysmattoa eteiseen, vessaan ja keittiöön.
Makkarin tehosteseinälle Tyrskyn päälle telasin Stardustia hopeanhohtoisena. Seinä näytti melko hurjalta Stardustin levityksen jälkeen, mutta kuivuttuaan ei mitään epätasaisuuksia näkynyt.
Nyt me nukutaan tähtikimalluksen alla <3
Siinä on meidän wc:n lattialaatat (valkoinen paketti) ja eteisen/keittiön lattialaatta.
12.11 me käytiin noutamassa Ikeasta keittiö. Olkkarin lattialla on myös paketti kattopaneelia. Alla olevasta kuvasta näkyy tuota keittiön madallettua kattoa, jossa ennen oli kipsilevyä. Koska kipsilevy repeytyi rempan tiimellyksessä, katsottiin parhaaksi yhtenäistää se muun katon kanssa.
Tämä kuva on otettu 13.11, muuttopäivään aikaa oli tässä vaiheessa hurjat neljä päivää :D
Onneksi saatiin apujoukkoja muuttoviikonlopuksi. Nimittäin tälläkertaa mun vanhemmat sekä pikkusisko tuli meille kolmeksi päiväksi kaveriksi. Me äitin ja siskon kanssa siivottiin edellinen vuokrakämppä ja iskä remppas toisen puoliskon kanssa. Aloittivat kokoamaan keittiötä ja saumasivat lattian, kun laatoittaja kävi sen ensin laatoittamassa.
Jotta näistä remppapostauksista ei tulis kuvaoksennuksia, laitan viimeisimmät kuvat eri postaukseen.
Sitten voisin ottaa ihan uutukaiset kuvatkin nykytilanteesta :)