Heräsin tänään ensimmäisen kerran jo seiskan aikaan, torkahdin puolisen tuntia ja puoli kasilta olin jo sohvalla dataamassa. Olisin jo heti silloin aamuvirkkuna bloggaillut, mutta kun kameran pieni valkoinen piuha on hukkapiilossa, jotenka en saanut kuvia koneelle.. Pitää näköjään investoida uusi piuha, on meinaan tuo toinen sen verran monesti hyvässä tallessa.
Eilinen blogihiljaisuus johtui maailmanluokan suurimmasta migreenistä.. Migreeni kolkutteli jo aamulla pääkopassa, mutta kahden buranan voimin pääsin töihin. (Olisinpa jäänyt kotiin....) Aamupäivä menikin ilman pääkipua ja oikein leppoisissa tunnelmissa.. Mutta kun pääsin päiväkahville, buranan vaikutus alkoi hiipua ja migreeni kertoi uudesta tulemisestaan. Silloin sätin itseäni, kun en ollut muistanut ottaa lisää särkylääkettä mukaan.. Loppupäivä meni suurinpiirtein seiniä pitkin kävellen, pää kainalossa voivotellen.. Lapsia oli töissä ainoastaan kymmenen kipaletta, mutta jokaikisellä lapsella oli juuri sinä päivänä jotenkin riehakas fiilis. Minulla oli hermot kireällä pääkivun takia ja vielä kireämmälle ne menivät, kun lapset huusivat vieressä..
Kotiin pääsin puoli viideltä. Menin suoraan lääkekaapille, otin pari buranaa ja sukelsin pimeään makuuhuoneeseen vällyjen väliin. Siellä viihdyinkin sitte kolmisen tuntia.. Vähän helpotti, mutta vieläkin pääkopassa tykytti.
Seuraavana migreenipäivänä jään suosiolla kotiin potemaan. Ei minusta ole töissäkään paljoa apua, kun ei piuhat oikein toimi ja puhti on poissa. Lapsetkaan tuskin nauttii kärsivän tädin läsnäolosta..
Nyt kuitenkin migreeni tipotiessään ja tositoimissa jälleen! :)
Koska olin tänään niin aamuvirkku, yllätin avokin englantilaisella aamupalalla. Paistelin nakkeja, pekonia ja tein munakokkelia. Ja kyllähän se kelpasi itse kullekin! Tämän aamupalan terveellisyydestä en kyllä sano mitään... :D
Tämän päivän suunnitelmiin kuuluu mm. pyykinpesua, bloggaamista, ruuanlaittoa, laiskottelua ja illalla lähdetään avokin kanssa leffaan! :)